Johdanto
Onko Tank-elokuva aksolotlista? Tämä saattaa tuntua oudolta kysymykseltä, mutta itse asiassa se koskettaa joitakin tärkeitä kysymyksiä eläinten esittämisestä tiedotusvälineissä ja tarinankerronnon voimasta muokata käsityksiämme luonnosta.
Axolotl
Puhutaanpa ensin vähän aksolotlista. Tämä on Meksikosta kotoisin oleva salamanterilaji, joka on tullut melko kuuluisaksi viime vuosina ainutlaatuisesta kyvystään uudistaa raajojaan ja muita ruumiinosiaan. Aksolotleilla on myös erilliset ulkoiset kidukset, jotka antavat niille söpön ja hieman vieraan ulkonäön. Ne ovat suosittuja lemmikkejä ja laboratorioeläimiä, mutta ne ovat myös kriittisesti uhanalaisia luonnossa, mikä johtuu suurelta osin elinympäristöjen tuhoutumisesta ja invasiivisten lajien käyttöönotosta.
Tank-elokuva
Joten missä tankkielokuva tulee? No, itse asiassa oli elokuva nimeltä Tank, joka julkaistiin vuonna 1984. Siinä James Garner näytteli taistelussa kovaa armeijan kersanttia, joka kapinoi esimiehiään vastaan, kun nämä käskevät hänet tuhoamaan pikkukaupungin rakastetun M48 Patton -tankin. Kuten ehkä arvasit, tällä elokuvalla ei ole mitään tekemistä aksolotlien kanssa.
On kuitenkin paljon uudempi elokuva, jossa aksolotl on näkyvässä roolissa. Tämä on vuoden 2017 indie-elokuva Tank 432, joka seuraa joukkoa sotilaita, jotka jäävät loukkuun salaperäiseen panssarivaunuun, kun tuntemattomat viholliset jahtaavat heitä. Kierre on se, että yksi sotilaista on tuonut mukanaan aksolotlin eräänlaisena onnenlounauksena, ja olennolla näyttää olevan jonkinlainen yhteys tankin outoihin ominaisuuksiin.
Eläinten edustus mediassa
Nyt saatat ihmetellä, miksi sillä on väliä, onko aksolotleista elokuvia vai ei. Loppujen lopuksi nämä ovat vain söpöjä sammakkoeläimiä, eikö? Mutta tosiasia on, että tapa, jolla eläimiä esitetään mediassa, voi vaikuttaa suuresti siihen, miten koemme ja kohtelemme niitä tosielämässä.
Ajatellaanpa esimerkiksi susien tapausta. Vuosisatojen ajan näitä eläimiä halveksittiin kansanperinnössä ja kirjallisuudessa häikäilemättöminä tappajina, jotka muodostivat jatkuvan uhan ihmisille. Tämä käsitys säilyi nykyaikana, mikä johti laajalle levinneisiin metsästys- ja hävittämiskampanjoihin, jotka työnsivät monet susipopulaatiot sukupuuton partaalle.
Viime vuosina on kuitenkin kasvanut liike, joka haastaa tämän negatiivisen susistereotypian ja edistää näiden eläinten positiivisempia esityksiä suosituissa mediassa. Tähän on kuulunut elokuvia, kuten Alpha, joka kertoo tarinan nuoresta metsästäjästä, joka ystävystyy suden kanssa jääkauden aikana, ja The Grey, joka kuvaa Alaskaan juuttunutta öljytyöläisten ryhmää, jonka on kohdattava omat ennakkoluulonsa joutuessaan kohtaamaan susilauma.
Tarinankerronta
Syy, miksi tällaiset elokuvat ovat tärkeitä, on se, että niillä on voima muokata asenteitamme ja uskomuksiamme luonnosta. Kun näemme eläimiä ilkeänä petoeläiminä, pelkäämme ja halveksimme niitä todennäköisemmin. Mutta kun näemme heidät monimutkaisina ja älykkäinä olentoina, joilla on omat ainutlaatuiset näkökulmansa ja käyttäytymisensä, arvostamme ja suojelemme heitä todennäköisemmin.
Sama koskee vähemmän karismaattisia lajeja, kuten aksolotleja. Esittelemällä näitä olentoja elokuvissa ja muussa mediassa voimme auttaa lisäämään tietoisuutta heidän ahdingoistaan ja rohkaista ihmisiä toimimaan pelastaaksemme heidät sukupuuttoon. Voimme myös innostaa uusia tutkijoiden ja luonnonsuojelijasukupolvia tutkimaan ja suojelemaan näitä eläimiä, mikä luo valoisamman tulevaisuuden meille kaikille.
Johtopäätös
Loppujen lopuksi saattaa tuntua pieneltä kysyä, onko aksolotleista elokuvia vai ei. Mutta tämä kysymys koskettaa joitain tärkeitä kysymyksiä eläinten esittämisestä, tarinankerronnasta ja suojelusta. Kiinnittämällä huomiota siihen, kuinka kuvaamme eläimiä mediassa, voimme auttaa rakentamaan myötätuntoisemman ja kestävämmän maailman kaikille eläville olennoille.
